Lomamatka Maltalle

Kuten tiedämme, on Etelä-Euroopassa ja Välimeren ympäristössä paljon monien suomalaistenkin suosimia lomakohteita. Kukapa ei olisi haaveillut Espanjan, Italian tai Kreikan matkasta? Mutta Välimereltä löytyy myös paljon hieman tuntemattomampia ja kiinnostavia paikkoja, joissa harvemmat ovat koskaan käyneet.Eräs tällainen on Italian eteläpuolella sijaitseva Maltan saarivaltio. Tämä ainutlaatuinen ja idyllinen pieni maa on ainutlaatuinen lomakohde, jossa voi aistia upeaa ja rentoa Välimeren tunnelmaa parhaimmillaan. Maltalta löytyy paljon historiallista nähtävää ja toisaalta myös rantaelämää – aivan kuin monista muistakin lomakohteista. Hintataso on varsin edullinen Suomeen verrattuna, ja ovatpa monet suomalaiset päättäneet siirtyä sinne kokonaan eläkepäiviään viettämään.

Uhkapelaajan paratiisi

Eräs asia Maltalla on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, nimittäin sen kasinotarjonta. Kun on koko päivän kierrellyt nähtävyyksiä, tehnyt ostoksia tai muuten vain rentoutunut ja nauttinut vaikkapa paikallisesta viinistä ja ruoasta, voi loppuillan mainiosti nautiskella jonkin klassisen kasinon yökerhossa.

Matkajärjestelyistä

Suomesta pääsee Maltalle verrattain helposti, ja matkan voi joko varata matkatoimistosta tai hankkia itse reittilennot ja majoituksen. Ne jotka etsivät helppoa ja mutkatonta tapaa käydä Maltalla, voivat hankkia itselleen valmismatkan vaikkapa Tjäreborgilta tai Apollo-Matkoilta. Jos taas matkabudjetissa haluaa hieman säästää ja käyttää rahaa sen sijaan vaikkapa pelaamiseen, voi lennot ja majoituksen hankkia myös itse. Helpointa tämä on luonnollisesti nykyään internetissä.Vaikka Malta kuuluu Euroopan unioniin ja on muutenkin turvallinen matkakohde, on matkalle aina syytä kuitenkin hankkia vakuutus yllättävien menojen varalta. Maltalle kannattaa lähteä avoimin mielin ja nauttia täysin rinnoin paikallisesta kulttuurista, kulinaristisista elämyksistä, valosta ja lämmöstä, sekä tietysti ainutlaatuisesta yöelämän sykkeestä ja kasinoista.